I want to be perfect. I need to be thin

2008-09-19T15:03:00.000-07:00

Heippa... Olen ollut viime aikoina poissa ja tänään tuli taas tämä mieleeni. On perjantai yö, hieman humaltunut olo ja väsyttää aivan sietämättömästi mutta päätin silti istuutua tätähn koneen ääreen hetkeksi. Ahdistaa! Tekee niin mieli tyhjentää taas taakkaa. Haluan täyttää itseni sisältä jolla oksentaa kaikki paha sisältäni. Siltä se tuntuu. Saada hetkeksi se kevyt, tyhjentynyt tunne...hetki, jolloin en kykene minuuteiksi ajattelemaan, saan pääni tyhjäksi. Olen liikaa yrittänyt, tuloksetta! en saa painoa muuttumaan, ajatuksiani enää kasaan, en tunne itseäni hyväksi. Toisin sanoen, kuvotan itseäni:
Vihaan kaikkea minussa! Vihaan vartaloani, vihaan reisiäni, läskejäni, ääntäni. Vihaan ajatuksiani, vihaan elämääni ja ihmisiä jotka välittävät vain itsestään ja ajattelevat syömishäiriön olevan hienoa! Tämä ei ole hienoa! Vain se tunne on hienoa, kun olet voittanut itsesi, olet todistanut pystyväsi mihin vain...Olet onnellinen! Muuta en toivo...

Olen epäonnistuja kun en ole pystynyt kontrolloimaan itseäni, en ole tarpeeksi yrittänyt ja nyt saan kärsiä seurauksista. En halua tätä vartaloa, en ole onnellinen siinä ja siksi elämä tuntuu päivä päivältä vaikeammalta ja surullisemmalta. Pahinta on se että kukaan ei tunnu ymmärtävän. Jällen kerran olen pettänyt itseni. Ei paitsi epäonnistumisesta painonpudotuksen suhteen vaan siitä mistä pääsin vuosia sitten eroon...Kaksinkertainen viihteellä käynti viikossa on saattanut minut taas kiusaukseen. Otin taas sitä ihme-pilleriä... miksi... vaikka toivoin niiden päivien olevan ohi vuosi sitten. Olenko todella menettänyt otteeni taas vai vain tylsistynyt elämään, vaikka tiedän mitä se tuo taas tullessaan.

Kaikkein pahimpina hetkinä kun olet ollut useita päiviä syömättä ja tullut siitä liian ylpeäksi, sorrut ahmimaan ja siinä vessan pytyllä oksentaessa et saa kaikkea sitä lihottavaa paskaa ulos itsestäsi vaan se jää sinne turmelemaan ja syövyttämään kaiken minkä eteen olet raatanut ja kärsinyt, saan sen pelottavan tunteen missä haluaisin kuolla siihen paikkaan...joskus haluaisn taas rangaista itseäni... nähdä taas sen viillon joka tuoreena tuntuu iholla niin pahalta ja kivuliaalta että unohdat läskien kertyvän reisiisi. Toivon kyllä että en koskaan näkisi enää mitään sellaista ihollani... aah, alan olla todella väsynyt...kirjoitan huomenna herättyäni mitkä fiilikset...

2008-09-04T23:24:00.001-07:00

Taas perjantai... Viime yö oli tuskainen. En saanut nukuttua ja itkin itseni uneen. Olen ollut viime aikioina käsittämättömän väsynyt ja stressaantunut. Kaikki ikävät asiat kasaantuu ja vievät kaiken voiman... Painokin on pysynyt samana. Haluaisin hetken levähtää, päästä tästä kaikesta pois. Pelkään että jos en pian saa iloisuuttani takaisin muut huomaavat ja kyselevät vointiani ja näkevät minun kuihtuvan. Olen kyllä täydellinen näyttelemään ja peittämään jälkeni mutta en jaksa sitä valehtelukierrettä. Olen nyt jo peloissani siitä kuinka hyvin ihmiset syövät valheeni.

Muutin tänne Helsinkiin noin puoli vuotta sitten jolloin painoin joku 55 varmaan ja nyt tähän päivään saakka paino on pudonnut melkein 10 kiloa! Se on ajallisesti pitkä väli ja olen tehnyt sen lähes huomaamatta. Mutta nyt kun annan painon pudota vielä enemmän, pelkään joutuvani taas siihen syyttelykierteeseen. Se on tehtävä nyt nopeasti ennen kuin joku tulee tielleni! Tällä hetkellä elämässäni ei ole yhtään ruuantuputtajaa, en näe usein vanhempiani ja sukulaisiani, enkä enää seurustele...tämä on täydellistä aikaa laihduttamiselle!:)

Eilinen yö myös hieman pelästytti minua. Oksensin, taas tapani mukaan, mutta se ei tuntunut helpottavan enää samalla lailla. En tiedä, joskus on sellainen tunne, kun mikään ei saa kipua pois ni haluat tuntea sitä kipua suurempaa ja se henkinen paha olo unohtuisi hetkeksi. Halusin kaivaa esille jotain terävää ja jättää sillä kädelleni muisto taas ajatuksistani. Mutta en tehnyt niin. En edes oksentanut kuin kerran. Luulen kasvaneeni voimakkaammaksi itsekurini suhteen...ehkä siksi olen helpommin onnistunut painonpudotuksessanikin...

Viime yönä tajusin että jos haluan voittaa itseni ja todistaa muille, on minun annettavani nyt laihtumiselleni kaikki! Minun on todella käytävä täällä ja keskityttävä vain hyppimään vaaálla ja pidettävä vatsani tyhjänä! Tämä on tällä hetkellä ehkä tärkeintä elämässäni. En tiedä miksi, haluan vain että muut nyt taas huomaisivat minut. Haluan näyttää ihmislle mitä heidän kritiikkinsä ja satuttaminen aiheuttavat. En tiedä onko se juuri tämä laihtuminen mikä saa minut onnelliseksi vai tieto siitä että näin minä voin satuttaa heitä...

Niin, eli nyt voisin alkaa pitää ruokapäiväkirjaa ja painonpudotus seurantaa... jokaisen päivän lista syödyistä, oksennetuista, kulutetuista kaloreista ja aamuinen punnitseminen! Kiitos teille:) pidetään myös lasiluuranko-sivut vahvoina. Haleja kaikille!

2008-09-04T23:14:00.000-07:00

2008-08-31T08:30:00.000-07:00

Ihanaa päivää kaikille!
Mahtava viikonloppu takana! Pe karaoke-ilta ystävällä ja sama meno la, heti idolsin jälkeen baariin! Ja eilen nolasin itseni pahasti. Olen niin säälittävä! Soitin exälleni ja sanoin rakastavani häntä, mikä oli todella huono idea...hän oli tyttöystävänsä luona. Ajatus siitä että he olivat siellä kaksistaan lämpimän peiton alla toistensa syleilyssä ja minä...kännissä, yksin, jossain meluisassa baarissa puolituttujen kanssa, yrittäen unohtaa itsensä, piiloutua sinne samaan joukkoon unohtaen kaikki murheet, sai minut voimaan pahoin. Tuli tunne juosta pakoon. Minne vain. Päästä pois...päästä pois siitä kivusta mikä oli niin äkkinäisesti tullut. Tiesin miten yksin olin, vaikka parhaat ystäväni olivat pöytämme ympäröimänä. Yksinäisyydellä tarkoitan juuri sitä kun vaihtaisit paikkasi mielummin sinne peiton alle, toisen iholle, lähelle halittavaksi...

On vaikea luopua jostain mitä rakastaa. Olen usein niin yksin ja surullinen, enkä toivoisi mitään muuta kuin hänet vain vierelleni sanomaan sitä samaa ja pitämään sylissä. Toisen lämpö, hengitys ja tuoksu... en ikinä saa niitä takaisin. Olen niin surullinen..:(

Mutta se niistä suruista, on mulla hyvääkin kerrottavaa!!!Jeee<3<3<3<3<3<3<3<3
Tänään punnitsin itseni ja järkytyksekseni huomasin painon laskeneen 44, 8!!!! en voi uskoa tätä!:) söinkin kyllä todella vähän viikonlopun aikana, mutta juotua tuli kyllä monen sadan kalorin edestä. Olen lähes ensimmäisessä tavoitteessani, se 44 mutta muutin sen 40:een. vielä reilu neljä kiloa...<3
Ja voin kyllä oikeestaan aivan mainiosti. Hieman väsyttää ja aina silloin tällöin meinaa pyörtyä.
Laitan pian uusia kuvia!

2008-08-26T00:44:00.000-07:00

2008-08-26T00:23:00.000-07:00

Kävin läpi myös suntuubin sivuja ja lueskelin kommentteja läpi... Muakin itkettää lukea teidän juttuja ja tarinoita:´( mä toivon jokaiselle pienen sydämmeni pohjasta kaikkea hyvää ja tosi paljon jaksamisia...

2008-08-25T23:55:00.000-07:00

Hei rakkaat! Mä teen aina tällässiä ihme ilmestymisiä kuukausien välein. Oon todella huono käymään koneen äärellä. Voin hetki sitten todella huonosti:( erosin nyt lopullisesti siitä miehestäni ja se oli rankkaa, nyt sillä on uusi nainen, joka hänen sanojensa mukaan; on normaalipainoinen, syö terveellisesti! Olen niin pahoillani että en ole täydellinen. Rakastan häntä vieläkin. Olen elänyt monenlaisessa ikävässä suhteessa mutta en ikinä ollut tuntenut oloani niin hyväksi kuin hänen kanssaan:(

Noh, mutta nyt voin täysin keskittyä itseeni ja niin olen tehnytkin! Pudotin painoa vielä vähäsen, mutta putki jatkuu kovaa vauhtia! tällä hetkellä painan suunnilleen 46,(en ole vähään aikaan uskaltanut vaaálle), otin histenpidennyksen, olen hankkinut kauniin rusketuksen, aloittanut baletin (parin vuoden tauon jälkeen), urheillut enemmän kuin koskaan! Vielä sitä painoa alemmas ja olen lähes täydellinen. Ette usko miten onnellinen olen! Jouduin uusimaan koko farkku-varastoni, sillä kaikki putoavat päältä. Tavoite painoni on tällä hetkellä 40! Tiedän että pystyn siihen, voitan itseni ja kaikki jotka eivät usko minun siihen pystyvän.

Saatte luvan hukkua mut kun en ole täällä käynyt, mutta olen yrittänyt ylläpitää suntuubin sivuja...:/ anteeksi taas. Mitenköhän saisin itseni käymään täällä. Jos tekisin itseni kanssa sellaisen komprpmissin että kirjoitan tänne joka tiistai ja torstai!? Haluaisin teille jokaisella saman tunteen kun mulla tällä hetkellä, miten rakkaat voin auttaa!? Oon miettinyt muuten et oisko hyvä idea jos tekisin kaikille halukkaille jotka haluavat kuulua "lasiluuranko/ana" yhteisöön, samanlaiset käsinauhat niin voimme tunnistaa toisemme. Mä voisin tehä jokaiselle sellaset... kertokaa mielipiteenne.

2008-06-11T01:41:00.000-07:00

Girls, I did it! Nyt olen ylpeä ja jatkan painon pudottamista. Olen onnellisempi kuin koskaan:) Ja jälleen kerran pyydän anteeksi kaikkea...:( Toivottavasti voin rohkaista nyt teitäkin jaksamaan... Kiitos rakkaat kaikesta. Ovathan kaikki edelleen kunnossa ja mukana!?:)

Täällä taas...

2008-02-26T09:43:00.000-08:00

Tiedän rakkaat, olen ollu kauan taas poissa ja pyydän anteeksi..:(
Oli iso juttu tässä meneillään, nimittäin muutin Tampereelta Helsinkiin ja alko uus työ ja kaikkee, mutta nyt oon kunnolla asettunu tänne ja saanu elämän taas rullaamaan:) Ihana uus kaupunki, uudet kuviot ja uus elämä... Mahtava taas päästä katsomaan mitä teille kuuluu!

Mun tilanne oli reilu viikko sit todella hyvä! Asuin hetken ystäväni luona ennen muuttoani kaksi viikkoa ja laihduin todella paljon! En päässyt punnitsemaan itseäni nimittäin sillä ei oo vaakaa, mutta vaatteet roikkuivat päällä<3 varmaan ainakin kyllä pari kolme kiloa... Sitä ei pysty vaan syömään kun toinen on koko ajan vieressä. Ja oksentelut jäi:) Mutta nyt muuton jälkeen alko menee taas vähän huonommin, sorruin oksentamaan useita kertoja, vaikka lupasin että sen on loputtava nyt. Ahdisti, tunsin vain oloni niin yksinäiseksi... No, johtuu kai kaikesta muutoksesta, mutta nyt se alkaa mennä ohi. Lihoin taas pikkasen, tai ainakin tuntuu siltä, niin ällöttävän turvonnut olo! En ole uskaltanut vaaálle...jos odotan viikonloppuun ja yritän olla syömättä. En ahdistuisi painosta sitten niin paljon... Mutta tiedän että pystyn siihen taas. Kaksi viikkoa sitten olin niin loistavalla mallilla! Laihduin huimaa vauhtia, pystyn siihen taas! Ihan varmasti. Käyn ruokakaupassa vaan kerran viikossa ja niillä ostoksilla mun on pärjättävä koko viikko. Elimistö tottuu siihen niin nopeasti...

Hävettää myöntää, mutta tulin nyt vasta pitkän ajan jälkeen käymään täällä tänään ekaa kertaa viime kerran jälkeen... Olin unohtanut miten paljon voimaa täältä sain aina. En jaksaisi ilman teitä. Kiitos<3 En voi hetkeen muuten nyt laittaa uusia kuvia, sillä hajotin läksiäisissäni mun kameran:D Pakko ostaa uus kun rahatilanne on parempi. Kirjoittelen taas piakkoin... No heti huomenna!:D Nyt en aio olla enää poissa täältä, sillä hassua, olen huomannut että aina kun lakkaan käydä täällä ja lasiluuranko-sivuillani niin sorrun syömään, masennun, annan otteen lipsua. Mun täytyy käydä täällä! Teidän ja itseni takia! Rock you girls!!:D Me pysytään vahvoina! Älkää vaan luovuttako. Haleja kaikille<3

Ana, my friend forever<3

2008-01-15T03:51:00.000-08:00

Ihana ana... Jollain kierolla tavalla se vain antaa lohtua ja voimaa. Miten saatoin antaa sen kadota pois elämästäni kun se on ainoa jota tarvitsen. Meinasin parantua, annoin itselleni mahdollisuuden yrittää muuttaa elämääni. Olen tehnyt paljon lupauksia ja ollut epävarma päätöksissäni ja teoissani. Tein virheen. Se mitä jotkut sanovat "normaaliksi" elämäksi, on valhetta. Se on yhtä paha todellisuus, oikeastaan vielä pahempi kuin meidän ana-maailma. Me olemme vahvempia siinä että meillä on täysi kontrolli itseemme mutta myös muihin ihmisiin. Voimme hallita ja manipuloida kaikkea. Ja kun menetämme jonkun ihmisen tekomme takia, älkää huoliko, ihmisiä tulee aina uusia. En koskaan aio menettää rakasta ana-ystävääni enää kenekään takia. Tästä alkaa taan uusi päivä..uusi kausi:)

Mutta tämä lupaus pitää: Lupaan päästä siihen kuntoon että voin olla teille todisteena siihen että minä, me pystymme tähän! Emme anna kenenkään ulkopuolisen murtaa tavoitteitamme. Näytän muille mitä he ovat saaneet aikaan yrittäessään tuhota minut. Minä pystyn tähän sillä olen vahva!

Niin ja pituuttani kyseltiin, olen 163. Painoa ei luojan kiitos ole tullut kuin kilo tai kaksi, en ole hirveästi uskaltanut vaaálle... Mutta nyt tämän viikon pidän itseni nälkäisenä ja hyppään vaaálle sitten sunnuntaina. Toivon että se ei olisi paljon..:(
44 kiloa, täältä tullaan!

2008-01-14T13:19:00.000-08:00

Näin unessani pedon autiomaassa.
Se metsästi ihmisiä,
vieden heidän sydämensä.
Se tarvitsi niitä
täyttääkseen tyhjän reijän rinnassaan.
Kysyin siltä- Eikö yksin sydän riittänyt?
ja se sanoi etsivänsä erityisen suuria.
Minä revin omani irti
ja annoin sen sille.
Se menetti kyvyn metsästää
ja reikä sen rinnassa katosi.
Tunsin menettäväni kaiken.
Muistot valuivat verivanoina
tyhjästä reijästä
pitkinä siimoina hiekalle.
Tunteet satoivat pisaroina
samaan lätäkköön
ja viimeinen pisara,
kykyni rakastaa itseäni
putosi keskelle sitä kaikkea.
Peto katosi,
mukanaan minun sydämeni.

2008-01-14T12:29:00.000-08:00

Heippa, taas täältä...
Joo, tiedän, olen ollut paljon poissa. Elämä osaa vaan olla joskus niin helvetin vaikeeta! Erosin poikaystävästäni, bulimia tuli takaisin taas todella pahana... pelkäsin että kuolen kaikkeen kipuun mitä munkin pieneen kylmään sydämeen mahtuu. Uskomatonta miten paljon voi sattua. Olen paininut työn, koulun ja ihmissuhdesotkujen kanssa ja jouduin taas ikävään tilanteeseen juomiseni takia.

Kaipaan poikaystävääni, se oli ainoa jonka vuoksi jaksoin yrittää, jaksoin välittää itsestäni...nyt tuntuu, että olen taas niin voimaton, periksiantaja. Hän sai mut unohtamaan kaiken ikävän, elämästä saattoi nauttia, tunsin itseni kauniiksi, tärkeäksi. Söin paremmin, se ei enää ahdistanut. En tuntenut itseäni lihavaksi. Ja oksentelu oli loppunut täysin. Mutta nyt kun olen menettänyt sen mikä piti kaiken kasassa, koko vaivalla tehty työ romahti. Kaikki on yhden tekevää.

Olen todella surullinen, mutta samalla sisälläni on myös jonkinlainen viha. Ehkä petetyksi tai yksin jätetyksi tullut tunne, joka haluaa oikeutta. Haluan näyttää ihmisille. Haluan tuhota ja viedä heiltä jotain. Heräsin taas tähän todellisuuteen joka joka kerta toistuu eteeni. Anoreksia on ainoa josta saan lohdutusta. En vain jaksa enää. Ette usko, mutta te ollette olleet ainoita jotka ovat kyselleet minua viime viikkoina ja kuukausina... Anoreksia on minun elämäni, tästä eteenpäin teen kaikkeni sen puolesta, annan sille kaikkeni. Se ottaa minut avosylin vastaan, eikä koskaan päästä otteestaan. Se on aina kanssani. Se saa nyt muuttaa sydämeeni ja tuhota sieltä kaiken tarpeettooman. En anna kenenkään enää ikinä tulla lähelleni, koska ihmiset lähtevät. Pahemmalta tuntuu tulla jätetyksi kuin olla aina yksin. Mitä ikinä saatkin, menetät sen.

Anoreksia on minun elämäni, tästä eteenpäin teen kaikkeni sen puolesta, annan sille kaikkeni. Se ottaa minut avosylin vastaan, eikä koskaan päästä otteestaan. Se on aina kanssani. Se saa nyt muuttaa sydämeeni ja tuhota sieltä kaiken tarpeettooman.

Heippa taas,

2007-12-04T03:08:00.000-08:00

Tässä oli joitain uusia kuvia. Laihtuminen on edistynyt todella huonosti:( Olen ollut todella masentunut ja oksennellut taas aika ajoin. Viimeeksi painoa oli, viikkoja sitten, 51 kiloa ja nyt se on laskenut vain vaivaiseen 48.5... Mutta kai siitäkin on iloittava. Joulu todellakin lähestyy ja haluan laihtua siihen mennessä. Tänään en ole vielä syönyt mitään ja ajattelin vetää päivät 200 kalorilla tämän viikon. Se on aina vaikeampaa kun jämähtää kotiin. Pakko vältellä sitä ja yrittää kuluttaa kaikki aika poissa kotoolta. Onneksi on paljon töitä ja menoa tällä viikolla! Niin, ja kiitos teille jotka olette lukeneet blogiani ja käyneet netti sivuillani<3 olette ihania, haleja

2007-12-04T03:00:00.000-08:00

Olen vain pieni ihminen, joka yrittää selviytyä...

2007-11-19T05:16:00.000-08:00

Olen paljon lukenut pro-ana sivuillani http://lasiluuranko.suntuubi.com/ ns. "haukkumatekstejä, vittuilua... Joku oli jopa kirjoittanut minulle :"Tapa ittes!" Noh, mitä luulet mun koko ajan tekevän! Ja haluun sanoa niille kaikille:

Mä en ikinä halunnut itselleni tätä.
Joka aamu kun herään, joka kerta kun oksennan,
joka kerta kun itken, kysyn itseltäni: Kuka olen?
Ja mä katon itteäni. Halveksin, vihaan...
Vihaan sen takia koska en pysty lopettamaan sitä.
Ja se pahenee. Kaikki lopulta pahenee.
Joka kerta viet sen pidemmälle.
Ensimmäinen kerta kun oksennat,
jätät ruuan väliin ja äiti huolestuu.
Laihdut kymmenen kiloa ja olet kaiken huomion keskipisteenä.
Haluat laihtua enemmän.
Pian se ei olekaan enää pelkkää huomiota...
siitä tulee pakkomielle, elämäntapa.
Sinulla ei ole aikaa ystävillesi,
alat valehtelemaan, saat perheesi itkemään.
Ihmiset luovuttavat. Et anna heidän auttaa.
Itket, koska luulet että kukaan ei rakasta sinua.
Menetät unelmasi. Menetät onnellisuutesi.
Oksentaminen ja ruoka ei enää riitä lievittämään pahaa oloa.
Lyöt itseäsi, teet käteesi pieniä viiltoja ja huomaat sen satuttavan pahemmin.
Kyyneleet muuttuvat vereksi ja haavat syvemmiksi.
Et kestä katsoa itseäsi, kipu sisällä on niin tuskaista.
Tarvitset taas jotain uutta.
Jotain mikä saa sinut unohtamaan arpesi.
Kaikki lähtee siitä ensimmäisestä pullosta,
ensimmäisestä pilleristä
ja huomaat että voit taas hetken elää.
Mutta sekään ei riitä.
Mikään ei koskaan riitä.
Tarvitsen aina enemmän, mitä vain, kunhan kipu katoaa.
Ja sitten...
joku aamu heräät sairaalasta,
koska halusit edellisenä yönä kuolla.
Ja mistä kaikki sai alkunsa...

Mä teen tätä, koska mulla ei oo mitään muuta. Näin mä pystyn vapauttaa mun pahaa oloa. Mä valehtelen ihmisille niin paljon, että unohdan mikä oli se perimmäinen totuus. Ja eniten mua sattuu se, että joku tulee sanoo mulle että lopeta toi. Sä satutat muita. Mä tiedän sen. Mä nään sen joka päivä, jokainen hetki. Ja sen takia mä satutan itteeni vielä enemmän. Ennen kaikki oli vain huomion hakua. Halusin vain vähän enemmän rakkautta... Nyt häpeän elämääni, kaikkia ongelmiani... tekojani. En vaadi tai pyydä keneltäkään apua, koska en osaa ottaa sitä vastaan. Useimmiten en halua, koska annan mieleni temppuilla itseäni vastaan. Annan sen valehdella ja uskotella kaikkea paskaa. Haluaisin ihmisten vain ymmärtävän ja hyväksyvän sen, että vaikka kuinka haukutte ja yrittäisitte puhua järkeä, en pysty siihen.

Hyvällä mallilla syömättä...

2007-11-15T07:48:00.000-08:00

En voi itsekään uskoa tätä todeksi! En ole enää oksennellut ja ahmiminen on loppunut! Olen niin onnellinen. Aikaisemmin se tapahtui useita kertoja päivässä. Eilenkin kertyi kaloreita vain 290 koko päivältä, johon sisältyi puuroa ja 3 porkkanaa... Kahvia, teetä ja vettähän juon monta litraa päivittäin. Ja tänään en ole syönyt yhtään mitään. Jotenkin se pistää niin vihaksi, kun toiset sanoo että "olet normaalipainoinen" tai "et ole niin hirveen laiha". Oikeastaan kiitos heille. En muuten varmaan olisi ikinä saanut tarpeeksi voimaa jatkaa tätä. Ja vaikka olen nyt elänyt hyvin vähällä ruualla olen oikeastaan pirteempi, parempi voimaisempi ja huomattavasti paljon onnellisempi, verrattuna siihen kun oksentelen. Bulimia masentaa. Taistelen kaiken voimin etten enää joutuisi sen kierteeseen. Pitkästä aikaa elämässäni tunnen saaneeni siitä taas otteen ja hallitsevani sitä. Nyt haluan herätä aamulla, haluan tehdä kivoja asioita:)

Uusia kuvia otan vasta sitten ens viikolla, mikäli tämä vähäkalorinen/kaloriton päivärytmi jatkuu toivotulla tavalla. No tottakai! En anna itseni epäonnistua!:D

2007-11-14T13:23:00.000-08:00

Muistatko päivää,
jolloin olisit ollut onnellinen
ja hymyillyt
ja rakastettu?
Minä en,
koska minulla ei ole koskaan ollut
sellaista päivää.
Mutta joku päivä,
minulla on se kaikki.
Täydellinen päivä... täydellinen minä.

Tässä taas elämästäni... Mitä kaikkea syömishäiriö tuo mukanaan

2007-11-14T11:56:00.000-08:00

Olen kirjoittanut koko tämän 7 vuoden ajan päiväkirjaa, en tosin päivittäin tai edes kuukausittain, mutta siitä löytyy tekstejä jopa ajoista joita en edes muista, olin aivan pikku tyttönen silloin. Tänään pitkästä aikaa selailin sitä...

Kun minulla alkoi anoreksia, en edes tiennyt mitä se oli. Perheessäni oli tuolloin paljon ongelmia, lähinnä huonosti sujuneen vanhempieni ero ja isoveljeni takia. Jouduin nuorempana, siinä 10 vanhana ottamaan jo todella paljon vastuutaperheen hyvinvoinnista. Äitini oli todella harvoin kotona, isä ei halunnut pitää yhteyttä ja jouduin hoitamaan minua kolme vuotta nuorempaa veljeäni. Minulla ei ollut ikinä aikaa ystävilleni ja kannoin suurta huolta taloudentilanteestamme sekä äitini ja pikkuveljeni hyvinvoinnista. Paineet kasvoivat, enkä enää jaksanut. Ja jotenkin...en vain enää syönyt. Sehän huomattiin heti ja asialle yritettiin tehdä jotain.

Muistan aina miten pelkäsin kun puhelin soi. Äitille soitettiin lääkäristä, äiti soitti sukulaisille, kaikki puhuivat minusta selkäni takana. Kuiskittiin. Koulussa opettajat vahtivat. En ollut missään turvassa, vaikka se olisi ollut sillä hetkellä ainoa mitä tarvitsin. Monesti äitini pakotti minut syömään edessään ja hänen uusi miesystävänsä oli mukana pakottamassa. Kaikki kysyivät miksi teet tätä? Tajuatko että satutat myös meitä? Miksi et vain syö? Ja voitteko uskoa, olisin niin halunnut vastata heille, mutta en tiennyt itsekään. Nämä kysymykset saivat minut vain joka kerta itkemään. En koskaan voinut puhua niistä ääneen. Miksi kaikki kyselivät? Miksi hei eivät vain olisi istuneet viereeni, halanneet ja sanoneet: "Ei hätää. Me ollaan tässä."

Bulimialla uskottelin heille parantuneeni. Anoreksia palasi uudelleen...mutta tällä kertaa kukaan ei enään jaksanut auttaa. Syömishäiriö oli jo vuosien mittaan saanut minut puolelleen, enkä yksin pystynyt taistelemaan sitä vastaan. Annoin sen saada minut. Siitä päivästä lähtien kun sairastuin, menetin elämäni, menetin itseni.

Moni ajattelee että kyse on vain laihduttamisesta, oksentelusta, syömättömyydestä... Ei. Eräs ihminen sanoi minulle: "Pidemmällä aikavälillä tuut huomaamaan että se vaikuttaa kaikkeen. Sä alat henkisesti voimaan niin huonosti että sä romahdat." En uskonut tai ymmärtänyt. Nyt kun katson elämääni, niin syömishäiriön vuoksi joutuu todellakin menettämään paljon! Menetin lapsuuteni, perheen ja ystävät (he eivät tahdo kuulla jos minulla menee huonosti, eivätkä koskaan luota minuun), terveyteni...:( Ja kun puhuin siitä että, alkaa henkisesti voimaan huonosti...
Jos katsotaan 4 vuotta taaksepäin, kun oli 16, aloin viiltelemään itseäni ja varastamaan tuttujeni reseptilääkkeitä. Söin niitä silloin bulimia oli pahana, oksensin jopa 5 kertaa päivässä. En jaksanut enää mitään ja elämän halu oli kadonnut. Bulimia helpottui, en oksentanut enää niin usein ja painoa alkoi tippumaan. Pitkään elin niin, kunnes taas romahdin, en taaskaan välittänyt itsestäni ja aloin elää huolettomasti:
Mukaan kuvioihin tuli viina. Kävin todella usein viihteellä ja viikottain oksentelin, harrasti seksisuhteita ja yhdenillan juttuja. Annoin ihmisten satuttaa ja käyttää hyväkseen itseäni. Äitini heitti minut pihalle ja muutin omaan asuntoon. Ikinä en ollut tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin silloin. Ikää oli kertynyt jo 18. Bilettäminen jatkui ja aloin käyttää huumeita. Pää sekosi enkä jaksanut enää elämääni, joten vedin kourallisen lääkkeitä (olin vuosia kerännyt niitä mm. mieliala- ja unilääkkeitä) Jollain ihmeen kaupalla heräsinkin seuraavana aamuna ja menin viikoksi äidilleni. Asiasta ei koskaan puhuttu (ne lääkkeet olivat perkele vanhentuneet:D)

Pääsin taas jaloilleni, mutta edelleen voin huonosti. Taas hetken pystyin sitä peittää. Viiltely alkoi uudelleen pitkän tauon jälkeen, mutta tällä kertaa se oli paha. Haavat olivat syvempiä ja jättivät kehooni ikuisia jälkiä:( En jaksanut elää ja ajauduin taas viinaan ja huumeisiin. Ehkä kaikki nämä hölmöilyni olivat vain avunhuutoa. Jatkoin tätä elämää kauan, niin kauan että lopulta huomasin että minulla ei ollut muuta jäljellä kuin yksi todella hyvä ystäväni ja kotini. Hän antoi minulle kaksi vaihtoehtoa. Huumeet vai hän. Yhdessä selvisimme ja saimme minut ylös. Hetken elin taas onnellisesti, kunnes masennuin pahasti ja aloin juomaan, joka lopulta päätyi itsemurha yritykseen. Ystäväni soittamalla abulanssilla vatsahuuhteluun sairaalaan jonka jälkeen aloin säännöllisesti käymään terapiassa. Ensi kertaa elämässäni, 20 vuotiaana, hain apua. Nyt olen lopettanut terapian, koska se ei auta minua.

Tässä nyt olen. Ja mitä minulla on jäljellä.... Syömishäiriö saa sinut henkisesti voimaan pahoin ja alat satuttamaan itseäsi. Siksi en toivo tätä kenellekään. Tiedän että romahdan aina uudelleen ja uudelleen, kunnes keho ei anna enää myöden. Kaikki tämä, vain sen takia että haluan jonkun rakastavan minua, että joku vain pitäisi huolta...

En tiedä miksi annan syömishäiriön olla elämäni. Se saa minut tuntemaan itseni vahvaksi. En voi elää ilman sitä. Ja edelleen ehkä uskon että ihmiset hyväksyvät minut vain jos olen parempi. Haluaisin olla oma itseni, mutta en osaa, enkä koskaan uskalla yrittää. Jos yritän, menetän syömishäiriön. En tiedä miten kykenen elämään ilman sitä. Ilman sitä olen vain huono ja epätäydellinen ihminen.

2007-10-01T07:33:00.000-07:00

Päätin laittaa kuvia itsestäni tänne, jotta voisin helpommin ja motivoituneemmin seurata laihtumistani. Vihaan itseäni ja olen viimeaikoina antanut kaiken karata käsistä. Mutta nyt olen vahvempi kuin koskaan ja teen kaikkeni saadakseni mitä haluan. Ja tätä haluan...

Yks la pari viikkoa sit pidin bileet meillä, jossa tietty oli kaikkea sipsiä ja rasvasta naposteltavaa, mutta en yhtään sortunut syömään! Hienoa! Toivon ettei muut ihmetelleet liikaa...tuskin, kaikki oli aika kännissä, itse myös:) Sillon en oikeastaan edes ajattele ruokaa ja ruokahalu katoaa täysin. Koko päivän aikana olin syönyt yhden ainoan ananaspurkin ja olin kerennyt käymään aamulla salillakin. Yöksi menin miehelleni, jonka kanssa olemme jo pitkään tapaillet, ja valitin että on niin huono olo etten pysty syömään ja söin vasta illalla kun tulin kotiin. Mun on pakko valehdella sille ja ahdistaa aina tosi paljon kun se pakottaa syömään, mutta hyväähän se vaan tarkottaa. Muut ihmiset eivät vaan ymmrrä miten pahalta syöminen tuntuu.

Joskus itsekin sorrun syömään, ahmimaan. Se on bulimian syytä. Itselläni on ollut aina bulimiaa ja anoreksiaa kausittain. Kaikki alkoi anoreksialla ja muuttui sitten 2 vuoden kuluttua bulimiaksi, perheen painostuksen takia. Ne luulivat että olin täysin parantunut mutta salaa oksentelin. Pian paino alkoi ahdistaa tosi pahasti ja anoreksia palasi. Sitä kesti 1,5 vuotta. Masennuin pahasti ja aloin oksentamaan päivittäin. Tulin normaalipainoiseksi, mikä oli järkyttävää. Nyt olen tässä, olen pudottanut painoa koko ajan hyvään tahtiin ja olen pian taas ihanne painossani:) Luultavasti 42...mutta katsotaan kun pääsen tonne 45:een.
Nyt painan 51. Se on itselleni todella, ihan vitun paljon verrattuna siihen että alimmillani olen painanut 39. Pituuteni on koko syömishäiriön ajan ollut 163cm...pituuskasvunihan loppui yläasteella anoreksian takia. Haluan olla taas se hauras tyttö...

2007-09-26T14:22:00.000-07:00

Hei kaikki! Täällä mun on helpompi antaa neuvoja ja vinkkejä ja kertoa paremmin itsestäni. Kiva kun olette käyneet, toivottavasti kaikilla menee hyvin. Itselläni ei niinkään...on ollut riitaa poikaystävän kanssa eikä kaveritkaan ole mitään ymmärtäväisiä olleet. Mutta nyt olen täällä ja lupaan käydä useammin:)

1.Jos sä et oo laiha, sä et oo kaunis
2.Tee mitä tahansa, että olisit laiha;
(osta pienempiä vaatteita, syö diettipillereitä, nälkiinnytä ittes, tee mitä tahansa)
3.Se, mitä vaaka sanoo on tärkeintä
4.Laihuus ja syömättömyys ovat merkkejä todellisesta tahdonvoimasta ja menestyksestä
5.Miehet pitää laihoista
6.Nälkä on ystävä ja se ei petä niinkuin ruoka
7.Laihat näyttävät hyvältä missä tahansa vaatteissa

TIPSEJÄ:
- nuku paljon, muuten aineenvaihdunta hidastuu
- älä koskaan syö itseäsi täyteen
- Vältä stressiä. Adrenaliinilla on huono vaikutus aineenvaihduntaan
- Liikunta tärkeää! Älä istu paljon. Happi on hyvästä
- Juo paljon vettä, kofeiini, vihreä tee
- Pidä taukoja/pureskele ruoka hyvin
- Treenaa ennen syömistä
- Jos kuntoilet heti aikaisimpina aamutunteina, se auttaa lisäämään rasvanpalamista. Keholla ei ole vielä uutta energiaa, jota polttaa, vaan se polttaa jo kehossa olevaa aikaisempaa energiaa, rasvaa.
- Hyviä rasvanpolttopillereitä esim. Tonalin mitä itse käytän joskus ja moni urheilu liikkeistä saatava, en musta nyt nimiä. Nesteen poistolääkkeet eivät ole kauheen hyviä, mutta kyllä ne jotenkin auttavat. Hikiliikunnassa, jotta nesteitä lähtee kunnolla ja rasva palaa, juon rasvanpolttojuomaa. Sen toimintaa perustuu sihhen, että se nostaa ruuminlämpötilaa. Mutta muistakaa juda paljon vettä, muuten pyörtyy helposti. Puen päällenikin vielä paksun pitkähihaisen.
- Susittelen että pidätte jotain ruokapäiväkirjaa tai laskette kaloreita sillä niin syömistä on helpompi hallita.
- Tee painotaulukko; punnitse itsesi joka aamu ja ilta
- Kun alkaa ahdistamaan, tekee mieli syödä...käy pro-ana/pro-mia sivuilla