Näin unessani pedon autiomaassa.
Se metsästi ihmisiä,
vieden heidän sydämensä.
Se tarvitsi niitä
täyttääkseen tyhjän reijän rinnassaan.
Kysyin siltä- Eikö yksin sydän riittänyt?
ja se sanoi etsivänsä erityisen suuria.
Minä revin omani irti
ja annoin sen sille.
Se menetti kyvyn metsästää
ja reikä sen rinnassa katosi.
Tunsin menettäväni kaiken.
Muistot valuivat verivanoina
tyhjästä reijästä
pitkinä siimoina hiekalle.
Tunteet satoivat pisaroina
samaan lätäkköön
ja viimeinen pisara,
kykyni rakastaa itseäni
putosi keskelle sitä kaikkea.
Peto katosi,
mukanaan minun sydämeni.
5 kommenttia:
säälittävää sä oot säälittävä ... eikö sulla ole unelmia. haluaisitko olla jotain? Tulla joksikin? No onnittelut et tule olemaan mitään
Kaunista.
inhottaa tuon anonyymin vammanen kommentti. eläisi itse vaikkapa viikon sinun elämääsi ja miettikööt sanojaan uudestaan.
vaikka täytyy kyllä myöntää, tunnen jonkinlaista vihaa kun luen sun tekstejäs; voitko tosissasi olla noin idiootti että pidät itseäsi samalla tasolla kuin läjä koiranpaskaa ojassa, ehkä vielä alempanakin.
mutta luovuttaminen on helppoa. ehkä vihaan sun kirjotuksias just sen takia, kun olen itsekin samanlainen. luovuttaja. siksi sanonkin; oot yks helvetin rohkee tyttö. ja vaikka tunnet ittes pieneksi ja rikkinäiseksi, olet ehjempi ja vahvempi, kuin jotkut jotka ovat syntyneet kultalusikka perseessä.
älä hävitä itseäs.
xxx j
tämä runo viimeistään sen kertoo.. vaikka kuinka puolustat tapaasi elää sanomalla "mun elämä, rakastan sitä", niin oikeasti itket sisimmässäsi. olet luovuttanut itsesi
analle, elät sen ehdoilla. läheisten ihmisten kääntyessä pois, teit anasta
ainoan läheisesi. läheisen, jonka eteen tekee mitä tahansa, puolustaa viimeiseen hengenvetoon. jätetyksi tuleminen satuttaa,
ana ei ainakaan ikinä jätä sinua jos et halua,
siksi ymmärrän sinua. sinulla on valta päättää.
vai onko sittenkään? jokainen tarvitsee läheisen, ei elämää jaksa
yksin. vaatii rohkeutta jättäytyä oravanpyörästä, hylätä ana ja alkaa elää itselleen, omilla säännöillään. avata haavat uudelleen ja astua sisään todellisuuteen.
menneisyys jättää aina jälkiä, arpia,
jotka ei ikinä häviä. ana tulee aina olemaan osa sinua, läheiset eivät ikinä katoa jälkiä jättämättä.
haluat elää itsellesi ja päättää itsestäsi. toivon, että uskallat vastustaa kaikessa kunnioituksessasi anan hirmuvaltaa.
sinulla on päätösvalta elämääsi, oikeus viimeiseen sanaan, oikeus itsenäiseen ja onnelliseen elämään.
ana ohjaa, sinun päätettäväksesi jää, kuinka suuren osan itsestäsi annat sille. kuinka suuren osan siirrät laivaan, joka vie sinua vain kauemmaksi siitä mitä pohjimmiltasi olet, sitä mitä olit joskus, kun ana oli vielä uusi tuntematon henkilö kaukana tulevaisuudessasi.
sinun sanoin "jos menetät ystävän, niin älä huoli, niitä tulee aina lisää" uskaltaisitko siirtyä jo uusiin ystäviin, viskata anan muistoihin. miksi pitää lähellä ystävää, joka pohjimmiltaan vain satuttaa. jokainen ansaitsee parempaa <33
-elämä on liian arvokasta otettavaksi vakavasti-
Lähetä kommentti