Heippa, taas täältä...
Joo, tiedän, olen ollut paljon poissa. Elämä osaa vaan olla joskus niin helvetin vaikeeta! Erosin poikaystävästäni, bulimia tuli takaisin taas todella pahana... pelkäsin että kuolen kaikkeen kipuun mitä munkin pieneen kylmään sydämeen mahtuu. Uskomatonta miten paljon voi sattua. Olen paininut työn, koulun ja ihmissuhdesotkujen kanssa ja jouduin taas ikävään tilanteeseen juomiseni takia.
Kaipaan poikaystävääni, se oli ainoa jonka vuoksi jaksoin yrittää, jaksoin välittää itsestäni...nyt tuntuu, että olen taas niin voimaton, periksiantaja. Hän sai mut unohtamaan kaiken ikävän, elämästä saattoi nauttia, tunsin itseni kauniiksi, tärkeäksi. Söin paremmin, se ei enää ahdistanut. En tuntenut itseäni lihavaksi. Ja oksentelu oli loppunut täysin. Mutta nyt kun olen menettänyt sen mikä piti kaiken kasassa, koko vaivalla tehty työ romahti. Kaikki on yhden tekevää.
Olen todella surullinen, mutta samalla sisälläni on myös jonkinlainen viha. Ehkä petetyksi tai yksin jätetyksi tullut tunne, joka haluaa oikeutta. Haluan näyttää ihmisille. Haluan tuhota ja viedä heiltä jotain. Heräsin taas tähän todellisuuteen joka joka kerta toistuu eteeni. Anoreksia on ainoa josta saan lohdutusta. En vain jaksa enää. Ette usko, mutta te ollette olleet ainoita jotka ovat kyselleet minua viime viikkoina ja kuukausina... Anoreksia on minun elämäni, tästä eteenpäin teen kaikkeni sen puolesta, annan sille kaikkeni. Se ottaa minut avosylin vastaan, eikä koskaan päästä otteestaan. Se on aina kanssani. Se saa nyt muuttaa sydämeeni ja tuhota sieltä kaiken tarpeettooman. En anna kenenkään enää ikinä tulla lähelleni, koska ihmiset lähtevät. Pahemmalta tuntuu tulla jätetyksi kuin olla aina yksin. Mitä ikinä saatkin, menetät sen.
Anoreksia on minun elämäni, tästä eteenpäin teen kaikkeni sen puolesta, annan sille kaikkeni. Se ottaa minut avosylin vastaan, eikä koskaan päästä otteestaan. Se on aina kanssani. Se saa nyt muuttaa sydämeeni ja tuhota sieltä kaiken tarpeettooman.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Sä kirjoitat tosi kauniisti. Kiitos, sun blogin avulla tulee olo että minä jaksan ja pystyn tähän vaikka muut ei tätä hyväksykkään ja se auttaa. Kiitos paljon!
en edes tiedä mitä pitäsi sanoa :c
haluaisin vain halata sinua nytten lohduttaa ja yrittää ymmärtää vaikken edes tunne sinua enkä tiedä sinusta enempää kuin blogi kirjoituksiesi perusteella. Mutta en tiedä miten muuten voisin kuvailla sitä tunnetta mikä minulla on sen jälkeen kuin luin kirjoituksesi
pysy vahvana äläkä anna eron voittaa näytä kaikille että pärjäät ilman heitäkin pysy vahvana ja muista maailmasta löytyy aina ihminen joka jaksaa kuunnella ja auttaa c:
xxx
mulla on just sama elämän tilanne nyt kun sulla..:c kyllä kaikki kääntyy parhain päin!ja anasta saa oikeesti voimaa jaksaa ees vähän..
voi että.. sulla vois olla ihan sairaalloisen upee elämä.. sä oot TODELLA kaunis (ainaki kuvista päätellen). mä en oo mut oon silti sairaalloisen onnellinen ihminen. mä olin 13-v ku olin ana. lihosin vahingossa hieman ja se masensi mua sairaalloisesti. mun äiti oli niin onnellinen ku lihosin. äiti itki,onnesta... en ollu nähny sitä onnellisena reilusti yli kolmee vuotee.ne eros isän kaa ku oli ongelmia, silloi 8 vuotta sitte(ku nyt oon 21-v).iskä lähti.ja jätti äidin ja mut.tuntu et kaikki oli mun syytä ja annoin itteni rapistua.menetin painoo hirveesti ja ennenku huomasinkaa nii aloin pitää siitä.hain netistä kaikkee tietoo tästä ja aloin laihduttaa.lisää.ja lisää.musta tuli anorektikko. äiti masentu.se koitti puhua mulle "järkee" ku olin niin heikko.musta se vaan kusetti eikä tienny itekää mistä puhu.et mä kyllä ite tajusin.istuin koneella ja join vettä. söin muutaman herneen ja riisinjyvän päiväs ja otin itestäni kuvia.huomasin selvästi kuinka äiti masentu ajan kulues enemmä ja enemmä,menin koneelle ja sain sieltä ongelmiini voimaa.Anasta.mut nyt ku äiti oli noin onnelline,se sai mua vähä unohtaa mun noin viis lisäkiloo (jotka näky Erittäin selvästi). mä nautin siitä ku äiti oli onnellinen.se oli ihanaa. mun ansiostani äiti oli onnelline.ihan pelottavan ihmeellistä.. sit se teki mulle ruokaa,mikä oli lähes rasvatonta ja se oli sairaan hyvää. lihosin taas (noin 0,5-1kg) ja äiti oli onnellisempi. sit mä aloin ajatteleen itteeni ja katoin peiliin.hyi vittu. mä olin läski.rupesin ajatteleen asiaa oikeen olan takaa. ajattelenko taas itteeni+omia ongelmiani (niinku aina porukoitten eron jälkee) ja teen ittestäni taas kauniin.laihan. VAI. syönkö mä huomenna äitin ruokaa,lihon. ja katon äitin olevan onnelline.mä olin kyllä aina tajunnu et mua säälitään ja et äiti masentu mun takia.mut ajattelin vaa itteeni ja omaa olooni.kuinka äiti oli tyhmä ku ei tajunnu mua ja koitti "auttaa".että sen takia meillä oli riitoja ku se ei tajunnu ja tukenu mua asias joka oli kaunista ja mulle iso asia.eikö se nähny sitä? luulin olevani sen takia väsyny ja heikkohermone ku kaikki SÄÄLI mua vaikka mä tiesin et mä olin oikees ja ne oli säälittäviä ku ne ei tajunnu ja valitti joka päivä. luulin etten jaksanu niitä. sitte päätin et teen kerranki jotai äidi hyväks et jos en tykkää nii laihdutan.tiän et pystyn siihe.tottakai.mä rakastan laihuutta ja pystyn laihtuun takasi koska vaan.mä pystyn siihe. ja söin taas. se oli ihanaa. oltii niinku mitää ei olis koskaa ollu ku se oli onnelline nii mä olin ja mitään iskää ei siihe sitte enää tarvittukaa. asiat oli niinku enne.. ku oltii onnellisia.ennen ku mä rupesin ajattelee omilla aivoillani.mä oon muute aikamoinen järkeilijä.mietin aina kaiken maailman asioita koko aja.mut ennen ku mä tein niille ajatuksilleni jotai nii kaikki oli hyvi.oltii perhe...niimpä mä rupesin viettään aikaa äidin kas. roskaruokaa en suostunu syömää mut viljaa salaatteja vihannesta ja hedelmiä joo. oli hyvä olo. vahva. en ollukaa väsyny niitte riitojen takia vaan sen mitä mä näin peilistä. anorektikon. mä rupesin syömää ja urheileen. selvennykseks:13-v, äiti ja isä eros ja elin anan kas ---- 16-v, rupesin parantuu ---- noin 16½-v , sain poikakaverin<3 joka autto toipuun,tajuaan asioita :)<3.välillä tuli romahduksia ja tuntu et pää hajoo ja pitäs karata mut mun poikkis autto taas<3ihanaa ku oli joku.joka kuunteli ja oli kiinostunu mun asioista.musta.<3 nyt mä oon 21-v ja edelleen tän ihanan ihmisen kas. oon 168cm ja 53.2kg ja näytän hyvältä! lihaksia.mmmm....ihanaa. lihakset on kauniita. en mä mikään muskelimimmi oo mut mä rakastan mun pyykkilauta vatsaa.mulla on vatsalihakset ja nnnnapakoru<3 MUTTA... mun pieni likanen salaisuus on..että mä käyn tällasilla sivuilla aina välillä kattelemas laihuutta... se on ihan OK kaunista mut mä olen NIIIN onnellinen et mä oon päässy tosta asemasta ja voin kattoo sitä vaan sivusta.osallistumatta siihe ja sen vaaroihi. nyt mun pyykkilautamassuni menee pilalle :S jännittää ihan sairaasti. me tehdään nyt vauva, ollaa vamiita.tää on niin USKOMATONTA.oma lapsi.meidän lapsi.tää oon niin ihanaa ja jännittävää ja vaikka ihanan jännittävääki!! oon 21-v (no pian 22-v)mut pointti on se et mulla on upee elämä jo täs iäs. oon silti varma et mun sairaudellani on osaa tähän nykyiseen ihanaan elämään ku tiän et asiat vois olla TOSI huonostikki.että ne oli joskus.jos olisin viä anorektikko nii mä en siihen pystyis.raskauteen.en tiä kumpi olis menehtyny eka.minä -vai lapsi.tää ei ois sellasena mahdollista.normaali elämä.tää jossa ollaa kihlattuni kas asuttu jo 4 vuotta yhes.meillä on kakskesäne koira ja tän kesän kissanpentu ja pian vauva tulos. ja elämä loistaa. rahatilanne on ihan hyvä, meillä on kaikki hyvin. äidillä on kaikki hyvin.rakastan tätä.<3 mä kattelen näit nii mulle tulee vahva olo.tiän et mä oon terve.kaikki on kunnos.se ei tuu takas.onneton elämä,anorektikon elämä.mut joo.mulle riittää feikkikuvat.paras asia mun koko elämäs et musta ei saisi enää tollasia kuvia.ei tarvii kattoo sitä omaa teini-ikäisenä ollutta vaarallista peilikuvaa, vaan jotakin muokattua tai jonkun muun peilikuvaa.jonkun muun painajaista.
ANOREKSIA ON MATKALIPPUSI HELVETTIIN!!
Loppuelämästäsi tulee varmasti, tuolla menolla lyhyt, mutta VARMASTI toivomasi kaltainen.
Et jaksa käydä töissä, saat potkut töistä. Eli menetät tulonlähteesi. Mieleesi tulee tietysti KELA:n työmarkkinatuki. Mutta sitäkään et saa, koska et jaksa käydä Työvoimatoimistossa ilmoittautumassa työttömäsi työnhakijaksi.
Miksikö et? Koska ihminen on luotu siten, että elimistö polttaa, eli kuluttaa ensin mahalaukussa olevat ravinnot, siis ruuan. Kun niiden antama energia on kulutettu loppuun ja uutta ei ole mahalaukussa saatavilla, niin silloin elimistö aloittaa energian hankkimisen rasvakudoksista. rasvakudos on ihmisen varaenergialähteistä ehdottomasti tärkein.
Kun sekin on kulutettu loppuun, niin, alkaa varsinaisen lihaksiston muuttaminen energiaksi. Lihaksisto rappeutuu. Kun AIVOT, ihmisen tärkein elin, ei saa enää mistään tarvitsemaansa energiaa, niin tapahtuu se väistämätön tosiasia.... Ihminen on KUIHTUNUT ja KUOLEE pois....
Hautajaisissa, arkkua kantaa kuusi (6)ihmistä, eipä ole fyysisesti raskas heidän urakkansa.
Tee jotain JÄRKIINNYT!!
Pystyt samaan kuin 6 heinäkuuta klo: 19:22 lähettäneen viestin kirjoittaja!!
Surullisia, mutta helvetin kaunista ja syvällistä!
Miten itekkin saisin annettua analle vallan, saada siitä ikuinen ystävä joka ei lähde koskaan pois. Se olis unelma.
Lähetä kommentti