Heippa taas,

Tässä oli joitain uusia kuvia. Laihtuminen on edistynyt todella huonosti:( Olen ollut todella masentunut ja oksennellut taas aika ajoin. Viimeeksi painoa oli, viikkoja sitten, 51 kiloa ja nyt se on laskenut vain vaivaiseen 48.5... Mutta kai siitäkin on iloittava. Joulu todellakin lähestyy ja haluan laihtua siihen mennessä. Tänään en ole vielä syönyt mitään ja ajattelin vetää päivät 200 kalorilla tämän viikon. Se on aina vaikeampaa kun jämähtää kotiin. Pakko vältellä sitä ja yrittää kuluttaa kaikki aika poissa kotoolta. Onneksi on paljon töitä ja menoa tällä viikolla! Niin, ja kiitos teille jotka olette lukeneet blogiani ja käyneet netti sivuillani<3 olette ihania, haleja

Olen vain pieni ihminen, joka yrittää selviytyä...

Olen paljon lukenut pro-ana sivuillani http://lasiluuranko.suntuubi.com/ ns. "haukkumatekstejä, vittuilua... Joku oli jopa kirjoittanut minulle :"Tapa ittes!" Noh, mitä luulet mun koko ajan tekevän! Ja haluun sanoa niille kaikille:


Mä en ikinä halunnut itselleni tätä.
Joka aamu kun herään, joka kerta kun oksennan,
joka kerta kun itken, kysyn itseltäni: Kuka olen?
Ja mä katon itteäni. Halveksin, vihaan...
Vihaan sen takia koska en pysty lopettamaan sitä.
Ja se pahenee. Kaikki lopulta pahenee.
Joka kerta viet sen pidemmälle.
Ensimmäinen kerta kun oksennat,
jätät ruuan väliin ja äiti huolestuu.
Laihdut kymmenen kiloa ja olet kaiken huomion keskipisteenä.
Haluat laihtua enemmän.
Pian se ei olekaan enää pelkkää huomiota...
siitä tulee pakkomielle, elämäntapa.
Sinulla ei ole aikaa ystävillesi,
alat valehtelemaan, saat perheesi itkemään.
Ihmiset luovuttavat. Et anna heidän auttaa.
Itket, koska luulet että kukaan ei rakasta sinua.
Menetät unelmasi. Menetät onnellisuutesi.
Oksentaminen ja ruoka ei enää riitä lievittämään pahaa oloa.
Lyöt itseäsi, teet käteesi pieniä viiltoja ja huomaat sen satuttavan pahemmin.
Kyyneleet muuttuvat vereksi ja haavat syvemmiksi.
Et kestä katsoa itseäsi, kipu sisällä on niin tuskaista.
Tarvitset taas jotain uutta.
Jotain mikä saa sinut unohtamaan arpesi.
Kaikki lähtee siitä ensimmäisestä pullosta,
ensimmäisestä pilleristä
ja huomaat että voit taas hetken elää.
Mutta sekään ei riitä.
Mikään ei koskaan riitä.
Tarvitsen aina enemmän, mitä vain, kunhan kipu katoaa.
Ja sitten...
joku aamu heräät sairaalasta,
koska halusit edellisenä yönä kuolla.
Ja mistä kaikki sai alkunsa...


Mä teen tätä, koska mulla ei oo mitään muuta. Näin mä pystyn vapauttaa mun pahaa oloa. Mä valehtelen ihmisille niin paljon, että unohdan mikä oli se perimmäinen totuus. Ja eniten mua sattuu se, että joku tulee sanoo mulle että lopeta toi. Sä satutat muita. Mä tiedän sen. Mä nään sen joka päivä, jokainen hetki. Ja sen takia mä satutan itteeni vielä enemmän. Ennen kaikki oli vain huomion hakua. Halusin vain vähän enemmän rakkautta... Nyt häpeän elämääni, kaikkia ongelmiani... tekojani. En vaadi tai pyydä keneltäkään apua, koska en osaa ottaa sitä vastaan. Useimmiten en halua, koska annan mieleni temppuilla itseäni vastaan. Annan sen valehdella ja uskotella kaikkea paskaa. Haluaisin ihmisten vain ymmärtävän ja hyväksyvän sen, että vaikka kuinka haukutte ja yrittäisitte puhua järkeä, en pysty siihen.

Hyvällä mallilla syömättä...

En voi itsekään uskoa tätä todeksi! En ole enää oksennellut ja ahmiminen on loppunut! Olen niin onnellinen. Aikaisemmin se tapahtui useita kertoja päivässä. Eilenkin kertyi kaloreita vain 290 koko päivältä, johon sisältyi puuroa ja 3 porkkanaa... Kahvia, teetä ja vettähän juon monta litraa päivittäin. Ja tänään en ole syönyt yhtään mitään. Jotenkin se pistää niin vihaksi, kun toiset sanoo että "olet normaalipainoinen" tai "et ole niin hirveen laiha". Oikeastaan kiitos heille. En muuten varmaan olisi ikinä saanut tarpeeksi voimaa jatkaa tätä. Ja vaikka olen nyt elänyt hyvin vähällä ruualla olen oikeastaan pirteempi, parempi voimaisempi ja huomattavasti paljon onnellisempi, verrattuna siihen kun oksentelen. Bulimia masentaa. Taistelen kaiken voimin etten enää joutuisi sen kierteeseen. Pitkästä aikaa elämässäni tunnen saaneeni siitä taas otteen ja hallitsevani sitä. Nyt haluan herätä aamulla, haluan tehdä kivoja asioita:)

Uusia kuvia otan vasta sitten ens viikolla, mikäli tämä vähäkalorinen/kaloriton päivärytmi jatkuu toivotulla tavalla. No tottakai! En anna itseni epäonnistua!:D

Muistatko päivää,
jolloin olisit ollut onnellinen
ja hymyillyt
ja rakastettu?
Minä en,
koska minulla ei ole koskaan ollut
sellaista päivää.
Mutta joku päivä,
minulla on se kaikki.
Täydellinen päivä... täydellinen minä.

Tässä taas elämästäni... Mitä kaikkea syömishäiriö tuo mukanaan

Olen kirjoittanut koko tämän 7 vuoden ajan päiväkirjaa, en tosin päivittäin tai edes kuukausittain, mutta siitä löytyy tekstejä jopa ajoista joita en edes muista, olin aivan pikku tyttönen silloin. Tänään pitkästä aikaa selailin sitä...

Kun minulla alkoi anoreksia, en edes tiennyt mitä se oli. Perheessäni oli tuolloin paljon ongelmia, lähinnä huonosti sujuneen vanhempieni ero ja isoveljeni takia. Jouduin nuorempana, siinä 10 vanhana ottamaan jo todella paljon vastuutaperheen hyvinvoinnista. Äitini oli todella harvoin kotona, isä ei halunnut pitää yhteyttä ja jouduin hoitamaan minua kolme vuotta nuorempaa veljeäni. Minulla ei ollut ikinä aikaa ystävilleni ja kannoin suurta huolta taloudentilanteestamme sekä äitini ja pikkuveljeni hyvinvoinnista. Paineet kasvoivat, enkä enää jaksanut. Ja jotenkin...en vain enää syönyt. Sehän huomattiin heti ja asialle yritettiin tehdä jotain.

Muistan aina miten pelkäsin kun puhelin soi. Äitille soitettiin lääkäristä, äiti soitti sukulaisille, kaikki puhuivat minusta selkäni takana. Kuiskittiin. Koulussa opettajat vahtivat. En ollut missään turvassa, vaikka se olisi ollut sillä hetkellä ainoa mitä tarvitsin. Monesti äitini pakotti minut syömään edessään ja hänen uusi miesystävänsä oli mukana pakottamassa. Kaikki kysyivät miksi teet tätä? Tajuatko että satutat myös meitä? Miksi et vain syö? Ja voitteko uskoa, olisin niin halunnut vastata heille, mutta en tiennyt itsekään. Nämä kysymykset saivat minut vain joka kerta itkemään. En koskaan voinut puhua niistä ääneen. Miksi kaikki kyselivät? Miksi hei eivät vain olisi istuneet viereeni, halanneet ja sanoneet: "Ei hätää. Me ollaan tässä."

Bulimialla uskottelin heille parantuneeni. Anoreksia palasi uudelleen...mutta tällä kertaa kukaan ei enään jaksanut auttaa. Syömishäiriö oli jo vuosien mittaan saanut minut puolelleen, enkä yksin pystynyt taistelemaan sitä vastaan. Annoin sen saada minut. Siitä päivästä lähtien kun sairastuin, menetin elämäni, menetin itseni.

Moni ajattelee että kyse on vain laihduttamisesta, oksentelusta, syömättömyydestä... Ei. Eräs ihminen sanoi minulle: "Pidemmällä aikavälillä tuut huomaamaan että se vaikuttaa kaikkeen. Sä alat henkisesti voimaan niin huonosti että sä romahdat." En uskonut tai ymmärtänyt. Nyt kun katson elämääni, niin syömishäiriön vuoksi joutuu todellakin menettämään paljon! Menetin lapsuuteni, perheen ja ystävät (he eivät tahdo kuulla jos minulla menee huonosti, eivätkä koskaan luota minuun), terveyteni...:( Ja kun puhuin siitä että, alkaa henkisesti voimaan huonosti...
Jos katsotaan 4 vuotta taaksepäin, kun oli 16, aloin viiltelemään itseäni ja varastamaan tuttujeni reseptilääkkeitä. Söin niitä silloin bulimia oli pahana, oksensin jopa 5 kertaa päivässä. En jaksanut enää mitään ja elämän halu oli kadonnut. Bulimia helpottui, en oksentanut enää niin usein ja painoa alkoi tippumaan. Pitkään elin niin, kunnes taas romahdin, en taaskaan välittänyt itsestäni ja aloin elää huolettomasti:
Mukaan kuvioihin tuli viina. Kävin todella usein viihteellä ja viikottain oksentelin, harrasti seksisuhteita ja yhdenillan juttuja. Annoin ihmisten satuttaa ja käyttää hyväkseen itseäni. Äitini heitti minut pihalle ja muutin omaan asuntoon. Ikinä en ollut tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin silloin. Ikää oli kertynyt jo 18. Bilettäminen jatkui ja aloin käyttää huumeita. Pää sekosi enkä jaksanut enää elämääni, joten vedin kourallisen lääkkeitä (olin vuosia kerännyt niitä mm. mieliala- ja unilääkkeitä) Jollain ihmeen kaupalla heräsinkin seuraavana aamuna ja menin viikoksi äidilleni. Asiasta ei koskaan puhuttu (ne lääkkeet olivat perkele vanhentuneet:D)

Pääsin taas jaloilleni, mutta edelleen voin huonosti. Taas hetken pystyin sitä peittää. Viiltely alkoi uudelleen pitkän tauon jälkeen, mutta tällä kertaa se oli paha. Haavat olivat syvempiä ja jättivät kehooni ikuisia jälkiä:( En jaksanut elää ja ajauduin taas viinaan ja huumeisiin. Ehkä kaikki nämä hölmöilyni olivat vain avunhuutoa. Jatkoin tätä elämää kauan, niin kauan että lopulta huomasin että minulla ei ollut muuta jäljellä kuin yksi todella hyvä ystäväni ja kotini. Hän antoi minulle kaksi vaihtoehtoa. Huumeet vai hän. Yhdessä selvisimme ja saimme minut ylös. Hetken elin taas onnellisesti, kunnes masennuin pahasti ja aloin juomaan, joka lopulta päätyi itsemurha yritykseen. Ystäväni soittamalla abulanssilla vatsahuuhteluun sairaalaan jonka jälkeen aloin säännöllisesti käymään terapiassa. Ensi kertaa elämässäni, 20 vuotiaana, hain apua. Nyt olen lopettanut terapian, koska se ei auta minua.

Tässä nyt olen. Ja mitä minulla on jäljellä.... Syömishäiriö saa sinut henkisesti voimaan pahoin ja alat satuttamaan itseäsi. Siksi en toivo tätä kenellekään. Tiedän että romahdan aina uudelleen ja uudelleen, kunnes keho ei anna enää myöden. Kaikki tämä, vain sen takia että haluan jonkun rakastavan minua, että joku vain pitäisi huolta...

En tiedä miksi annan syömishäiriön olla elämäni. Se saa minut tuntemaan itseni vahvaksi. En voi elää ilman sitä. Ja edelleen ehkä uskon että ihmiset hyväksyvät minut vain jos olen parempi. Haluaisin olla oma itseni, mutta en osaa, enkä koskaan uskalla yrittää. Jos yritän, menetän syömishäiriön. En tiedä miten kykenen elämään ilman sitä. Ilman sitä olen vain huono ja epätäydellinen ihminen.

Päätin laittaa kuvia itsestäni tänne, jotta voisin helpommin ja motivoituneemmin seurata laihtumistani. Vihaan itseäni ja olen viimeaikoina antanut kaiken karata käsistä. Mutta nyt olen vahvempi kuin koskaan ja teen kaikkeni saadakseni mitä haluan. Ja tätä haluan...

Yks la pari viikkoa sit pidin bileet meillä, jossa tietty oli kaikkea sipsiä ja rasvasta naposteltavaa, mutta en yhtään sortunut syömään! Hienoa! Toivon ettei muut ihmetelleet liikaa...tuskin, kaikki oli aika kännissä, itse myös:) Sillon en oikeastaan edes ajattele ruokaa ja ruokahalu katoaa täysin. Koko päivän aikana olin syönyt yhden ainoan ananaspurkin ja olin kerennyt käymään aamulla salillakin. Yöksi menin miehelleni, jonka kanssa olemme jo pitkään tapaillet, ja valitin että on niin huono olo etten pysty syömään ja söin vasta illalla kun tulin kotiin. Mun on pakko valehdella sille ja ahdistaa aina tosi paljon kun se pakottaa syömään, mutta hyväähän se vaan tarkottaa. Muut ihmiset eivät vaan ymmrrä miten pahalta syöminen tuntuu.

Joskus itsekin sorrun syömään, ahmimaan. Se on bulimian syytä. Itselläni on ollut aina bulimiaa ja anoreksiaa kausittain. Kaikki alkoi anoreksialla ja muuttui sitten 2 vuoden kuluttua bulimiaksi, perheen painostuksen takia. Ne luulivat että olin täysin parantunut mutta salaa oksentelin. Pian paino alkoi ahdistaa tosi pahasti ja anoreksia palasi. Sitä kesti 1,5 vuotta. Masennuin pahasti ja aloin oksentamaan päivittäin. Tulin normaalipainoiseksi, mikä oli järkyttävää. Nyt olen tässä, olen pudottanut painoa koko ajan hyvään tahtiin ja olen pian taas ihanne painossani:) Luultavasti 42...mutta katsotaan kun pääsen tonne 45:een.
Nyt painan 51. Se on itselleni todella, ihan vitun paljon verrattuna siihen että alimmillani olen painanut 39. Pituuteni on koko syömishäiriön ajan ollut 163cm...pituuskasvunihan loppui yläasteella anoreksian takia. Haluan olla taas se hauras tyttö...

Hei kaikki! Täällä mun on helpompi antaa neuvoja ja vinkkejä ja kertoa paremmin itsestäni. Kiva kun olette käyneet, toivottavasti kaikilla menee hyvin. Itselläni ei niinkään...on ollut riitaa poikaystävän kanssa eikä kaveritkaan ole mitään ymmärtäväisiä olleet. Mutta nyt olen täällä ja lupaan käydä useammin:)


1.Jos sä et oo laiha, sä et oo kaunis
2.Tee mitä tahansa, että olisit laiha;
(osta pienempiä vaatteita, syö diettipillereitä, nälkiinnytä ittes, tee mitä tahansa)
3.Se, mitä vaaka sanoo on tärkeintä
4.Laihuus ja syömättömyys ovat merkkejä todellisesta tahdonvoimasta ja menestyksestä
5.Miehet pitää laihoista
6.Nälkä on ystävä ja se ei petä niinkuin ruoka
7.Laihat näyttävät hyvältä missä tahansa vaatteissa

TIPSEJÄ:
- nuku paljon, muuten aineenvaihdunta hidastuu
- älä koskaan syö itseäsi täyteen
- Vältä stressiä. Adrenaliinilla on huono vaikutus aineenvaihduntaan
- Liikunta tärkeää! Älä istu paljon. Happi on hyvästä
- Juo paljon vettä, kofeiini, vihreä tee
- Pidä taukoja/pureskele ruoka hyvin
- Treenaa ennen syömistä
- Jos kuntoilet heti aikaisimpina aamutunteina, se auttaa lisäämään rasvanpalamista. Keholla ei ole vielä uutta energiaa, jota polttaa, vaan se polttaa jo kehossa olevaa aikaisempaa energiaa, rasvaa.
- Hyviä rasvanpolttopillereitä esim. Tonalin mitä itse käytän joskus ja moni urheilu liikkeistä saatava, en musta nyt nimiä. Nesteen poistolääkkeet eivät ole kauheen hyviä, mutta kyllä ne jotenkin auttavat. Hikiliikunnassa, jotta nesteitä lähtee kunnolla ja rasva palaa, juon rasvanpolttojuomaa. Sen toimintaa perustuu sihhen, että se nostaa ruuminlämpötilaa. Mutta muistakaa juda paljon vettä, muuten pyörtyy helposti. Puen päällenikin vielä paksun pitkähihaisen.
- Susittelen että pidätte jotain ruokapäiväkirjaa tai laskette kaloreita sillä niin syömistä on helpompi hallita.
- Tee painotaulukko; punnitse itsesi joka aamu ja ilta
- Kun alkaa ahdistamaan, tekee mieli syödä...käy pro-ana/pro-mia sivuilla