Heippa... Olen ollut viime aikoina poissa ja tänään tuli taas tämä mieleeni. On perjantai yö, hieman humaltunut olo ja väsyttää aivan sietämättömästi mutta päätin silti istuutua tätähn koneen ääreen hetkeksi. Ahdistaa! Tekee niin mieli tyhjentää taas taakkaa. Haluan täyttää itseni sisältä jolla oksentaa kaikki paha sisältäni. Siltä se tuntuu. Saada hetkeksi se kevyt, tyhjentynyt tunne...hetki, jolloin en kykene minuuteiksi ajattelemaan, saan pääni tyhjäksi. Olen liikaa yrittänyt, tuloksetta! en saa painoa muuttumaan, ajatuksiani enää kasaan, en tunne itseäni hyväksi. Toisin sanoen, kuvotan itseäni:
Vihaan kaikkea minussa! Vihaan vartaloani, vihaan reisiäni, läskejäni, ääntäni. Vihaan ajatuksiani, vihaan elämääni ja ihmisiä jotka välittävät vain itsestään ja ajattelevat syömishäiriön olevan hienoa! Tämä ei ole hienoa! Vain se tunne on hienoa, kun olet voittanut itsesi, olet todistanut pystyväsi mihin vain...Olet onnellinen! Muuta en toivo...

Olen epäonnistuja kun en ole pystynyt kontrolloimaan itseäni, en ole tarpeeksi yrittänyt ja nyt saan kärsiä seurauksista. En halua tätä vartaloa, en ole onnellinen siinä ja siksi elämä tuntuu päivä päivältä vaikeammalta ja surullisemmalta. Pahinta on se että kukaan ei tunnu ymmärtävän. Jällen kerran olen pettänyt itseni. Ei paitsi epäonnistumisesta painonpudotuksen suhteen vaan siitä mistä pääsin vuosia sitten eroon...Kaksinkertainen viihteellä käynti viikossa on saattanut minut taas kiusaukseen. Otin taas sitä ihme-pilleriä... miksi... vaikka toivoin niiden päivien olevan ohi vuosi sitten. Olenko todella menettänyt otteeni taas vai vain tylsistynyt elämään, vaikka tiedän mitä se tuo taas tullessaan.

Kaikkein pahimpina hetkinä kun olet ollut useita päiviä syömättä ja tullut siitä liian ylpeäksi, sorrut ahmimaan ja siinä vessan pytyllä oksentaessa et saa kaikkea sitä lihottavaa paskaa ulos itsestäsi vaan se jää sinne turmelemaan ja syövyttämään kaiken minkä eteen olet raatanut ja kärsinyt, saan sen pelottavan tunteen missä haluaisin kuolla siihen paikkaan...joskus haluaisn taas rangaista itseäni... nähdä taas sen viillon joka tuoreena tuntuu iholla niin pahalta ja kivuliaalta että unohdat läskien kertyvän reisiisi. Toivon kyllä että en koskaan näkisi enää mitään sellaista ihollani... aah, alan olla todella väsynyt...kirjoitan huomenna herättyäni mitkä fiilikset...

Taas perjantai... Viime yö oli tuskainen. En saanut nukuttua ja itkin itseni uneen. Olen ollut viime aikioina käsittämättömän väsynyt ja stressaantunut. Kaikki ikävät asiat kasaantuu ja vievät kaiken voiman... Painokin on pysynyt samana. Haluaisin hetken levähtää, päästä tästä kaikesta pois. Pelkään että jos en pian saa iloisuuttani takaisin muut huomaavat ja kyselevät vointiani ja näkevät minun kuihtuvan. Olen kyllä täydellinen näyttelemään ja peittämään jälkeni mutta en jaksa sitä valehtelukierrettä. Olen nyt jo peloissani siitä kuinka hyvin ihmiset syövät valheeni.

Muutin tänne Helsinkiin noin puoli vuotta sitten jolloin painoin joku 55 varmaan ja nyt tähän päivään saakka paino on pudonnut melkein 10 kiloa! Se on ajallisesti pitkä väli ja olen tehnyt sen lähes huomaamatta. Mutta nyt kun annan painon pudota vielä enemmän, pelkään joutuvani taas siihen syyttelykierteeseen. Se on tehtävä nyt nopeasti ennen kuin joku tulee tielleni! Tällä hetkellä elämässäni ei ole yhtään ruuantuputtajaa, en näe usein vanhempiani ja sukulaisiani, enkä enää seurustele...tämä on täydellistä aikaa laihduttamiselle!:)

Eilinen yö myös hieman pelästytti minua. Oksensin, taas tapani mukaan, mutta se ei tuntunut helpottavan enää samalla lailla. En tiedä, joskus on sellainen tunne, kun mikään ei saa kipua pois ni haluat tuntea sitä kipua suurempaa ja se henkinen paha olo unohtuisi hetkeksi. Halusin kaivaa esille jotain terävää ja jättää sillä kädelleni muisto taas ajatuksistani. Mutta en tehnyt niin. En edes oksentanut kuin kerran. Luulen kasvaneeni voimakkaammaksi itsekurini suhteen...ehkä siksi olen helpommin onnistunut painonpudotuksessanikin...

Viime yönä tajusin että jos haluan voittaa itseni ja todistaa muille, on minun annettavani nyt laihtumiselleni kaikki! Minun on todella käytävä täällä ja keskityttävä vain hyppimään vaaálla ja pidettävä vatsani tyhjänä! Tämä on tällä hetkellä ehkä tärkeintä elämässäni. En tiedä miksi, haluan vain että muut nyt taas huomaisivat minut. Haluan näyttää ihmislle mitä heidän kritiikkinsä ja satuttaminen aiheuttavat. En tiedä onko se juuri tämä laihtuminen mikä saa minut onnelliseksi vai tieto siitä että näin minä voin satuttaa heitä...

Niin, eli nyt voisin alkaa pitää ruokapäiväkirjaa ja painonpudotus seurantaa... jokaisen päivän lista syödyistä, oksennetuista, kulutetuista kaloreista ja aamuinen punnitseminen! Kiitos teille:) pidetään myös lasiluuranko-sivut vahvoina. Haleja kaikille!